Tässä mainitaan että sensoriteitse esim solustressistä aktivoitunut Gasdermiinin kehittyminen antaisi signaalina IL-1beta ja IL 18.
Katson onko niistä mainintaa jossain.
https://ars.els-cdn.com/content/image/1-s2.0-S2319417017302780-gr1_lrg.jpg
Nikotiini aiheuttaa niitä: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/31835256
Viroporiinista mainitaan että se aktivoi inflammasomin ja aiheuttaa mainitut interleukiinit ... siis aika varhain. Viroporiinin aiheuttama solustressi ja kalsiumin ja muiden jonien epätasapaino tunnistuu, vaikka virusgenomia ei havaittaisikaan ja tässä käsittääkseni GSDMD pääsee vähitellen myös raekntamaan sen lisäaukon kun gasdermin D myös pilkkoutuu . Riittääkö sen pilkkoamiseen pelkkä kaspaasi -1? Ilmeisesti riittää, mutta varmastikin nopeammin tapahtuu sen muodostuminen jos on myös TLR- tietä tapahtunutta kaspaasien muodostusta lisäksi. Viroporiinin aukko ei voi olla kovin suuri, muta kun viroporiini on aktivoinut inflammasomin ja saanut aikaan gasdermiiniaukkojen muodostuksen, Nesteaukot 10-14 nm toimivat ilman jonisensitiivisyyttä ja vettä tulvii soluun ja solu paisuu, samalla solusta virtaa tekijöitä ulos. Ilmeiseti virus kaapaa tämän solun puolustusfunktion stressireaktiovälitteisesti. Tuo iso kanava on tarkoitettu isompien mikrobien esim EHEC ym , bakteereiden ja parasiittien pois saamiseksi solusta ja tappamiseksi niin solun sisällä kuin solun ulkopuolella. Sen takia GasderminD omaa pätevän pääsyn kaikkiin solukalvoihin, sen kohdemolekyylit ovat fosfoinositolilipidit , fosfatidyyliseriini ( plasmamembraanin sisäkalvossa, , fosfatidyylietanolamini kalvon sisä-keskiosissa, fosfotidihappo (sytoplasmassa) ja jopa kardiolipiini, jota on vain mitokondrian sisäkalvoissa. Lisäksi se tekee interaktion niihin fosfatidyyliinositolimuotoihin joita tuman sisäpuolella ensisijaisesti valitaan ( muotoja joissa on 4 tai 5 aseman fosfaatti). Gasdermin D molekyylin N-terminaaliset osat puhkaisevat reikiä soluun solutilojen sisäpuolelta noudattaen lipidikerrosten lipidien hierarkiaa. Aluksi varmaan vain pieni reikä, josta vesi pääsee soluun, kaliumit ulos, kalsiumia sisään ja niin turvottamaan solun pyöreäksi mikä jo mekaanisesti levittää kanavaa.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/32156572
Int J Biochem Cell Biol. 2020 Mar 7;122:105738. doi: 10.1016/j.biocel.2020.105738. [Epub ahead of print]
Viroporins and inflammasomes: A key to understand virus-induced inflammation.
Abstract
Viroporins
are virus encoded proteins that alter membrane permeability and can
trigger subsequent cellular signals. Oligomerization of viroporin
subunits results in formation of a hydrophilic pore which facilitates
ion transport across host cell membranes. These viral channel proteins
may be involved in different stages of the virus infection cycle.
Inflammasomes are large multimolecular complexes best recognized for their ability to control activation of caspase-1, which in turn regulates the maturation of interleukin-1 β (IL-1β) and interleukin 18 (IL-18). IL-1β was originally identified as a pro-inflammatory cytokine able to induce both local and systemic inflammation and a febrile reaction in response to infection or injury. Excessive production of IL-1β is associated with autoimmune and inflammatory diseases.
Microbial derivatives, bacterial pore-forming toxins, extracellular ATP and other pathogen-associated molecular patterns trigger activation of NLRP3 inflammasomes.
Recent studies have reported that viroporin activity is capable of inducing inflammasome activity and production of IL-1β, where NLRP3 is shown to be regulated by fluxes of K+, H+ and Ca2+ in addition to reactive oxygen species, autophagy and endoplasmic reticulum stress. The aim of this review is to present an overview of the key findings on viroporin activity with special emphasis on their role in virus immunity and as possible activators of inflammasomes.
Inflammasomes are large multimolecular complexes best recognized for their ability to control activation of caspase-1, which in turn regulates the maturation of interleukin-1 β (IL-1β) and interleukin 18 (IL-18). IL-1β was originally identified as a pro-inflammatory cytokine able to induce both local and systemic inflammation and a febrile reaction in response to infection or injury. Excessive production of IL-1β is associated with autoimmune and inflammatory diseases.
Microbial derivatives, bacterial pore-forming toxins, extracellular ATP and other pathogen-associated molecular patterns trigger activation of NLRP3 inflammasomes.
Recent studies have reported that viroporin activity is capable of inducing inflammasome activity and production of IL-1β, where NLRP3 is shown to be regulated by fluxes of K+, H+ and Ca2+ in addition to reactive oxygen species, autophagy and endoplasmic reticulum stress. The aim of this review is to present an overview of the key findings on viroporin activity with special emphasis on their role in virus immunity and as possible activators of inflammasomes.
Copyright © 2020 Elsevier Ltd. All rights reserved.
KEYWORDS:
Inflammasomes; Inflammation; NLRP3; Viroporins; Virus-immunity- PMID:
- 32156572
- DOI:
- 10.1016/j.biocel.2020.105738
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar