Leta i den här bloggen

måndag 27 januari 2020

Turun Sanomat 26.1. 2020 uudesta koronaviruksesta Hubein alueen metropolissa Wuhanissa Kiinassa

Jami Jokinen
Uudet tiedot Wuhanin koronaviruksen tarttuvuudesta saattavat johtaa uusiin ohjeisiin ja määräyksiin. Asiantuntijan mukaan vielä tähän ei kuitenkaan ole syytä.
Kiinan viranomaiset ilmoittivat sunnuntaina, että viruksen oli havaittu tarttuvan ihmisestä toiseen jo ennen merkittäviä sairauden oireita.
– Se on toki mahdollista, sillä esimerkiksi influenssassakin näin voi olla. Isossa kuvassa se ei silti välttämättä tarkoita, että asialla olisi epidemiologista merkitystä, sanoo johtava asiantuntija Jussi Sane terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

Maailman mediassa erilaiset asiantuntija ovat käyttäneet uusista tiedoista muun muassa termiä "gamechanger". Sillä tarkoitetaan tekijää, joka muuttaa kokonaisuutta perustavalla tavalla.
– En vetäisi vielä sellaista johtopäätöstä, että tämä muuttaa kaiken, Sane sanoo.
– Tällaisessa tilanteessa on tyypillistä, että julkisuuteen tulee uutta tietoa ja arvioita ilman kunnollista pohdintaa.
Hän korostaa, että tietoa tarvitaan vielä huomattavasti lisää, ennen kuin Suomessakaan on syytä arvioida esimerkiksi viranomaisohjeistukseen tarvittavia muutoksia.

Sane painottaa kokonaisarviota, jossa uudet tarttuvuutta koskevat tiedot ovat vain yksi osa.
Yleensä tämäntapaisten virusten tarttuvuus on suurimmillaan pari päivää oireiden alkamisesta. Vaikka tarttumista tapahtuisi jo oireettomana aikana, sen merkitys voi olla pieni.
– Miten tehokasta se on, ja miten usein tarttumista tapahtuu – se ei ole niin mustavalkoista.
THL seuraa maailman terveysjärjestön (WHO) ja Euroopan tartuntatautikeskuksen (ECDC) tilannearvioita, joissa tämäkin tekijä otetaan huomioon.

Tällä hetkellä THL ohjeistaa ihmisiä ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon, mikäli he saavat kuumetta ja hengitystieoireita kahden viikon kuluessa siitä, kun he ovat olleet Kiinan Wuhanissa tai tekemisissä sieltä tulleiden kanssa.
Jos varmistuisi, että virus tarttuu tehokkaasti jo ennen oireita, tämä ei enää välttämättä riittäisi riskien hillintään.
– Jos tällaista tapahtuisi merkittävissä määrin, niin totta kai tällä olisi merkitystä sille, miten tartuntaketjuja voidaan pysäyttää. Se on selvä, Sane myöntää.

Kiinassa on varmistettu reilut kaksi tuhatta Wuhanin koronavirustapausta. Määrän on ennakoitu kasvavan lähipäivinä nopeasti.
Epidemiakeskuksena pidetyn Wuhanin lisäksi tartuntoja näyttää nyt ilmaantuvan muuallakin Hubein provinssissa. Tämä saattaa muuttaa ohjeistuksia myös Suomessa.
– Onko koko Hubein provinssi otettava määritelmäksi siitä, mistä tulevien matkustajien tulee tarkkailla oireita – tämä elää koko ajan. Asiaa arvioidaan viimeistään maanantaina, Sane sanoo.
Hubeissa asuu noin 60 miljoonaa ihmistä.

Sunnuntaina ECDC arvioi, että uusien tapausten todennäköisyys EU-alueella on kohtalainen. Tämä koskee kuitenkin vain Kiinan Hubeista tulleita ihmisiä.
EU-alueen sisällä tapahtuneiden tartuntojen todennäköisyyttä keskus piti yhä pienenä, mikäli maiden varautuminen on riittävää.

24.1. 2019

Reuters
Jami Jokinen
Kiinassa puhjenneella koronavirusepidemialla on yhteys laittomaan villieläinkauppaan.
Maan toreilla myydään lukematon määrä enemmän ja vähemmän eksoottisia eläimiä ja niiden osia, joita käytetään erityisesti perinteisessä lääketieteessä ja ruuanlaitossa. Usein eläimet on salametsästetty ja -kuljetettu myyntiä varten.
Erilajisia eläimiä ja niissä eläviä mikrobeja pidetään lähellä toisiaan ja suuria ihmisjoukkoja.
Toreja onkin kutsuttu tautihautomoiksi, joissa erilaiset virukset pääsevät kehittymään uusiksi muodoiksi ja siirtymään myös ihmiseen.

Käärmeistä, mäyristä tai rotista ihmiseen?

Uusimman, kansainvälisessä mediassa Wuhan-virukseksi kutsutun viruksen löytöpaikassa Wuhanissa on samanlaisia eläintoreja kuin muuallakin Kiinassa.
– Uuden koronaviruksen alkuperä on laittomasti myydyt villieläimet Wuhanin kalatorilla, vahvisti Kiinan tautientorjunnan keskuksen johtaja Gao Fu torstaina.
Alkuvaiheessa viruksen uuden muodon epäiltiin siirtyneen ihmiseen käärmeistä. Kiinan hallituksen lääketieteellisen neuvonantajan Zhong Nanshanin mukaan muita mahdollisia eläimiä ovat mäyrät ja rotat.

Täydellinen tautihautomo

Laittoman villieläinkaupan merkitys elonkirjolle sekä eläinten huono kohtelu ovat olleet tiedossa pitkään. Ympäristöjärjestöt ja terveysasiantuntijat ovat kuitenkin varoittaneet kauan myös toimintaan liittyvistä tautiriskeistä.
– Kaikkien näiden lajien lastaaminen yhdessä pienelle alueelle, jossa eritteet sekoittuvat, on paremmin piilossa kuin eläinten hyvinvointi, huomauttaa yhdysvaltalaistaustaisen Wildlife Conservation Society -eläinsuojelujärjestön pääjohtaja Christian Waltzer uutistoimisto Reutersille.
Uusin Wuhan-virus kuuluu koronaviruksiin, joiden perimä on koodattu rna- eikä dna-molekyyleihin. Tämä auttaa sitä muuntumaan hyvin nopeasti ja siirtymään myös eri lajien välillä.
Waltzer korostaa, että häkeissään stressaantuneiden eläinten immuunipuolustus on heikompi kuin luonnonoloissa. Hän kutsuu "järjestelmää" täydelliseksi taudinaiheuttajien kehittymiselle.
– Sitä ei pystyisi tekemään paremmaksi, vaikka yrittäisi.

Wuhanin torilla oli myynnissä ainakin 50 eri lajia

Wuhanin kalatori suljettiin vuoden lopulla.
Ennen sulkemista otetuissa valokuvissa näkyy häkeittäin erilajisia käärmeitä, piikkisikoja ja kettuja. Mediatietojen mukaan torilla myytiin kalojen ohella ainakin 50 eri selkärankaista eläinlajia.
Myynnissä olisi ollut uhanalaisia muurahaiskäpyjäkin.
China Business Journal -lehden lähteen mukaan torilla myytiin myös esimerkiksi ankkoja ja villejä jäniseläimiä.
Kiina on sulkenut viime viikkoina toreja ja eläintarhoja muuallakin kuin Wuhanissa. Lisäksi elävän siipikarjan myyntiä on rajoitettu sekä villieläinten kuljetuksia rajoitettu.
Ainakin joillakin alueilla rajoituksia kutsutaan lähinnä symbolisiksi.

Sarsin jälkeen tiukennuksia on yritetty

Kiinan eläintoreja on aiemmin syytetty esimerkiksi sars-virusepidemiasta vuonna 2003. Infektio tappoi lähes 800 ihmistä eri puolilla maailmaa.
Tutkijat pitävät todennäköisenä, että sars sai alkunsa viruksen siirtymisestä jostakin eläinlajista ihmiseen eteläisessä Kiinassa.
Aluksi epäilykset kohdistuivat herkkuna pidettyyn naamaripalmunäätää, mikä johti tuhansien villien palmunäätien tappamiseen. Sittemmin lepakot katsottiin todennäköisemmäksi tartuntalähteeksi.
Sars-epidemian jälkeen Kiina pyrki tiukentamaan eläinkaupan valvontaa ja puuttumaan villieläinten salametsästykseen.
Ympäristöjärjestöt ovat pitkään vaatineet Kiinalta tiukempia lakeja ja perinnelääketieteen eläinperäisten ainesosien korvaamista synteettisillä aineilla.
Vahvat perinteet jarruttavat kuitenkin viranomaisten yrityksiä.

"Asiakkaat tekevät krokotiilista pataruokaa"

Torien lisäksi laiton ja epämääräinen eläinkauppa kukoistavat verkossa.
Esimerkiksi kiinalaisen verkkokauppajätti Alibaban ylläpitämällä Taobao-sivustolla on myynnissä esimerkiksi käärmeitä, riikinkukkoja ja jopa krokotiileja.
Reuters tavoitti käärmeen-, kamelin-, krokotiilin- ja peuranlihaa myyvän sisämongolialaisen Gong Jianin. Hän kertoi kysynnän kasvaneen niin, että edessä on verkkomyynnin laajentaminen.
– Asiakkaat todella pitävät krokotiilista. He tekevät siitä pataruokaa.
Lue myös:

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar