NOROVIRUS ja antiadheesioterapia

Uusi väitöskirja NORO-viruksesta

LÄHDE: RYDELL Gustav E. Norovirus, causative agent of wintervomiting disease, exploits several histo-blood group glycans for adhesion. University of Gothenburg 2009.

ISBN978-91-628-7794-1

Abstraktin suomennosta.

NOROVIRUS tunnetaan kautta maailman gastroenteriittipurkausten aikaansaajana, mutta sitä vastaan ei kuitenkaan ole rokotteita tai lääkkeitä, jolla tätä virustautia voisi estää tai hoitaa. Kun on tehty virusten kaltaisten partikkeleitten (VLPs) avulla altistustutkimuksia tai sitoutumistutkimuksia, on saatu viitteitä norovirukselle alttiuden korreloivan henkilön sekretoriseen statukseen ( secretor status).

Tämä väitöskirja antaa tukea ajatukselle osoittamalla, että 105:n ruotsalaisen verenluovuttajan joukossa non-sekretorista tyyppiä edustavilla henkilöillä oli merkitsevästi pienemmeät tiitterit norovirusgenotyypille(G) II.4 spesifisiä IgG ryhmän vasta-aineita sekretorisiin yksilöihin verrattuna. Kuitenkin muutamilla non-sekretorisilla yksilöillä oli korkeat vasta-ainetiitterit, mikä antaisi viitettä siitä, että on olemassa myös sekretorisesta statuksesta riippumattomia viruskantoja.

Koska puuttuu in vitro-viljely metodeita, käytettiin VLP:itä, virusten kaltaisia partikkeleita, kun luonnehdittiin glykaaniin sitoutumisominaisuuksia eri noroviruskannoista. Sellaiset VLP:t kuten Chron1(GII.3) ja Dijon (GII.4) viruskannat tunnistivat sylkinäytteitä sekretorisista yksilöistä, mutta eivät non-sekretorisista. Kun käytettiin neoglykoproteiineja pystyttiin osoittamaan näiden kahden VLP:n tunnistavan sekretorisesta geenistä riippuvan glykaanin lisäksi seuraavia rakenteita: sialyl Lewis x-epitooppia, sialyl diLewis x:n rakenteellisia analogeja ja sialyloitua tyyppi 2:ta. Mutta sitävastoin Norwalk viruskannan(GI.1) VLP:t tunnistivat vain sekretorisesta geenistä riippuvaa glykaania.

Inhibitiokokeissa (estämiskokeissa) sialyyli Lewis x - konjugaatti pystyi täydellisesti blokeeraamaan Chron1 ja Dijon VLP:n sitoutumisen sylkinäytteisiin.

Etsittäessä reseptoriglykokonjugaatteja osoitettiin tällä työllä nyt ensimmäisen kerran, että ihmisen noroviruksen VLP:t pystyvät sitomaan glykosfingolipidiä.

Tutkija käytti kromatogrammi-sitoutumistekniikkaa ja radioaktiivisesti merkattuja Norwalk VLP:tä ja osoitti sen tunnistavan veriryhmien A ja H mutta ei B-veriryhmän epitooppeja. VLP-sitoutuminen glykosfingolipideihin lipidikaksoiskerroksessa monitoroitiin QCM-D tekniikalla ( Quartz crystal microbalance with dissipation). Norwalk ja Dijon VLP sitoutuivat H tyyppiä 1 sisältäviin kaksoiskerroksiin, mutta eivät sitoutuneet niihin glykosfingolipideihin, joissa oli Lewis a epitooppi. Multivalenttisuuttta osoittaa , että molemmat VLP:t näyttivät omaavan jonkin kynnyspitoisuuden H tyyppiä 1 kohtaan, ja kynnyksen alittavissa pitoisuuksissa ei tapahtunut sitoutumista.

Johtopäätös. Tämä väitöskirja kuvaa monenlaisia kudos-veriryhmäglykokonjugaatteja, joita ihmisen norovirukset tunnistavat ja tämä antaa viitettä uusista lähestymistavoista, kun ollaan hahmottamassa glykomimeettejä (glycomimetics) noroviruksen vastaiseen anti-adheesioterapiaan.