Koronaviruksen omikron XBB.1.5 -alalinjaa havaittu myös Suomessa
13.1.2023

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) seurannassa on tehty ensimmäinen havainto

 koronaviruksen omikronvariantin XBB.1.5 -alalinjan viruksista Suomessa. 

Omikron XBB.1.5 -alalinjaa havaittiin ensimmäisen kerran lokakuussa 2022 Yhdysvalloissa, jossa se on

 levinnyt voimakkaasti. Sen jälkeen sitä havaittu myös Iso-Britanniassa sekä useissa EU/ETA-alueen 

maissa. 

”Oli odotettavissa, että kyseistä virusmuunnosta löytyy ennen pitkää myös Suomesta. XBB.1.5-alalinjan 

virusten arvioidaan tarttuvan herkästi, ja kuten tällä hetkellä Suomessa kiertävät omikron variantit,

 XBB.1.5 väistää tehokkaasti immuunisuojaa. Tällä hetkellä sen ei kuitenkaan tiedetä aiheuttavan

 muita omikronvirusmuunnoksia vakavampaa tautia, ja rokotesuoja vakavaa tautia vastaan on säilynyt 

erinomaisena varianteista riippumatta”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.    

THL seuraa eri koronavirusvarianttien esiintymistä Suomessa niin sanotulla kokogenomisekvensoinnilla.

 Sen avulla määritetään otoksena väestössä kiertävien virusten linjat sekä niissä esiintyvät mutaatiot. 

 Tulokset raportoidaan tartuntatautirekisteriin sekä koosteena THL:n verkkosivuilla 2–3 viikon

 viiveellä näytteenotosta.

Lisätiedot 

Muuntuneet koronavirukset (THL)

SARS-CoV-2-koronaviruksen genomiseuranta (THL)

Koronavirus SARS-CoV-2 (THL)

Carita Savolainen-Kopra
johtava asiantuntija 
THL

Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL