Leta i den här bloggen

måndag 26 juni 2023

HS maailman lintuinfluenssatilanteen näkymistä eläinkunnan puolella

 

Ulkomaiset asiantuntijat varoittavat nopeasti tarttuvasta ja alati muuntuvasta lintuinfluenssaviruksesta, kertoo uutistoimisto AFP. Lintuinfluenssavirusta on havaittu maailmalla enemmän kuin koskaan.

Maailman terveysjärjestön WHO:n tutkija, yhdysvaltalainen Richard Webby kertoo AFP:lle, että virus on muuntunut entistä vaarallisemmaksi linnuille.

Virusta esiintyy Webbyn mukaan nyt myös vuoden ympäri. Aiemmin lintuinfluenssavirus H5N1 on aiheuttanut enimmäkseen kausiluonteisia epidemioita.

”Nyt on yhdentyyppinen H5-virus epidemisenä Euroopassa ja siirtynyt Etelä-Amerikkaan”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Niina Ikonen vahvistaa STT:lle.

Tämän hetken tautitilanteessa huolestuttavinta on AFP:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan se, että sairastuneiden nisäkkäiden määrä kasvaa koko ajan.

Etelä-Amerikassa sijaitseva Chile on tiedottanut, että kevään aikana lähes 9 000 merieläintä, kuten merileijonaa, pingviiniä ja delfiiniä on kuollut lintuinfluenssaan.

Maan viranomaisten mukaan eläimet ovat todennäköisesti saaneet viruksen syömällä sairasta lintua.

WHO:n tutkija Webby tietää kuitenkin muutaman tapauksen, joissa saattaa olla viitteitä viruksen tarttumisesta nisäkkäiden välillä: viime syksynä espanjalaisella minkkifarmilla ja tämän vuoden alkupuolella merileijonien välillä Etelä-Amerikan Perussa.

Ruokaviraston erityisasiantuntija Tiia Tuupanen ja erikoistutkija Niina Tammiranta Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksiköstä (ELL) lisäävät listalle vielä epäilyn kesällä 2022 hylkeistä Yhdysvalloissa.

Selkeät todisteet nisäkkäiden välisistä epäillyistä tartunnoista kuitenkin vielä puuttuvat. Suomessa on sairastunut lintuinfluenssaan aikaisemmin yksi ilves ja saukko.

Onko viruksesta sitten vaaraa ihmisille?

Britannian eläin- ja kasvinterveysviraston professori Ian Brown kertoo AFP:lle, että vaikka virus näyttää tulleen voimakkaammaksi linnuissa, se on yhä sopeutumaton ihmisiin.

Myös Euroopan tautikeskus on arvioinut, että tartuntariski ihmisväestölle on alhainen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lintujen influenssavirukset tarttuvat yleensä huonosti ihmiseen.

THL:n Ikosen mukaan on kuitenkin mahdollista, että yksittäisiä tartuntoja ihmisillä saatetaan todeta, jos altistuu tartunnan saaneelle linnulle.

”Tällä hetkellä Euroopassa luonnonvaraisissa linnuissa todetut influenssa A/H5 -virukset eivät ole muuntuneet ihmisiin herkemmin tarttuviksi. Euroopassa yksittäisiä tartuntoja on todettu ihmisillä, mutta heillä taudinkuva on ollut joko oireeton tai lieväoireinen”, Ikonen kertoo.

WHO:n tutkija Webby etsii parhaillaan näyttöä viruksen muuntumisesta. Hänen mukaansa lintuvirukset sitoutuvat yleensä eri reseptoreihin isäntäsoluissa kuin ihmisen virukset.

”Tarvitaan vain kaksi tai kolme pientä muutosta yhdessä virusproteiinissa, jotta se sopeutuisi paremmin ihmisiin”, hän kertoo AFP:lle.

Maailman lintuinfluenssatilannetta parantaisi WHO:n Webbyn mukaan siipikarjan rokottaminen. Hänen tietojensa mukaan Kiina, Egypti ja Vietnam ovat jo rokottamiseen ryhtyneet.

Yhdysvallat on aloittanut linnuille sopivan rokotevaihtoehdon etsimisen tämän vuoden huhtikuussa. Ranska toivoo aloittavansa siipikarjan rokottamisen aikaisintaan tänä syksynä.

Jotkut maat ovat myös vastustaneet rokotuskampanjoita. Britannian johtava eläinlääkintäasiantuntija Christine Middlemiss on esittänyt epäilyksensä siipikarjan rokottamisesta, koska virus muuntuu koko ajan.

Suomessa siipikarjan ja muiden lintujen rokottaminen lintuinfluenssaa vastaan on kielletty, koska Suomessa ei esiinny lintuinfluenssaa siinä määrin, että rokottamisella katsottaisiin saavutettavan hyötyä, kertoo Ruokaviraston erityisasiantuntija Hanna Lounela.

WHO:n eläintautijärjestön pääjohtaja Monique Eloit kannustaa maailman maita nostamaan lintuinfluenssa-asian pöydälle.

”Nykyään tiedämme, että lintuinfluenssapandemia ei ole kuvitelmaa, vaan voi pian olla totta”, Eloit sanoi AFP:n mukaan.

Suomessa todettiin tämän vuoden ensimmäinen lintuinfluenssatapaus Heinolan lintuhoitolassa varpushaukalla.

Lisäksi Salossa 13. kesäkuuta löydetyn parikymmenpäisen naurulokkiyhdyskunnan kuolema johtui Ruokaviraston mukaan lintuinfluenssasta. Kuolinsyyksi on varmistunut korkeapatogeeninen eli suuren taudin aiheuttamiskyvyn omaava H5N1-tyypin lintuinfluenssa.

Kyseessä on tämän vuoden ensimmäinen Suomessa todettu, lintuinfluenssan aiheuttama luonnonvaraisten lokkien joukkokuolema.

Ruokaviraston mukaan lähes kaikki Suomessa tavatut lintuinfluenssatapaukset on tavattu luonnonvaraisissa linnuissa. Viime vuonna Suomessa todetuista tapauksista 24 oli luonnonvaraisissa linnuissa.

Vuonna 2022 Suomessa todettiin pääsääntöisesti H5N1-tyypin lintuinfluenssaa. Lisäksi todettiin yksi tapaus korkeapatogeenista H5N5-tyypin lintuinfluenssaa.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar