Leta i den här bloggen

måndag 14 juni 2021

Koronavirusrokotusten aikaa.

 Kun  tiedot koronavirus Sars-2:n genomista alkoivat tulla, katselin sitä rakeennetta geeni geeniltä  2020 vuoden aikana, mutta  kun  etsi erilaisiaterapiamuotoja  viruksen moninaista  työkaluarsenaalia  vastaan , huomaa lopulta , että lähtökohta  tiedon hankkimiseen pitää sittenkin  keskittää  rokotuksen kehittelyn ja  rokotekohteen etsintään.  Tähän taan olennaisesti liittyy  ajan mittaan tulevien  virusvarianttien  tutkiminen ja niitä koskevien artikkeleiden löytäminen.  Nyt kun rokotteistakin alkaa seuloutua  tehokkaimpia  ja relevanteimpia esiin, eri  kansat  koettavat hankkia  kukin mahdollisuuksiensa mukaan rokotesuojaa.  Sain  oman  mRNA- perusteisen  rokotteeni Ruotsin puolella  viime kuun alkupäivinä ja  toisen anoksen tulen saamaan juhannuksen aikoihin. Tämä on sitä Pfizerin rokotetta. 

COVAX- ohjelmassa koetetaan saada  kaikille valtioille 20%:inen  rokotekattavuus.  Skandinaviassa lienee nyt rokotettujen määrät  ainakin  40% ellei jo ylikin.  

Nyt viime päivinä olen katsellut  varianttien luokittelua VOC, VOI, VUI,  VHC. Very High Concern- ryhmään ei tällä hetkellä lueta  mitään nykyvarianteista.  Vaikutavimmat VOC- ryhmäläiset  on alettu nietä kreikkalaisin krijaimin Alfa,Beta, Gamma ja Delta. Lisäksi on  tarkkailtavien  variantein joukossa  epsilonista Kappaan asti merkattuja  linjoja. 

thl.fi  ja CDC  antavat  tarkkoja luetteloja näistä varianteista

Varianttien nimityksistä  PANGOLIN järjestelmässä on pitkä luettelonsa joista  osa  on jo hiipuneita variantteja.  Tällaisen listan löytin tänään.https://gifhub.com/cov-lineages/pango-designation/blob/master/lineage-notes.txt

https://github.com/cov-lineages/pango-designation/blob/master/lineage_notes.txt

Sitten  löysin erään varianttipuun, jossa A =  The Root of the pandemic. Etsin yhden variantin merkitystä, ja  näin löysin Brasilialaisten VOC varianttien  kaavakuvan ja puun. Brasiliassa on ollutkovin  suuri kuolemanaalto. Myös Venäällä on nyt menossa    paha kuolemanaalto  pandemiasta. 

 

www.isbtweb.org/fileadmin/user_upload/Silvano_Wendel_SARS-CoV-2_Variants_in_Brazil_TTID_meeting_SW_Final_Mar_2021.pdf

Monissa maissa on  parin kolmen aallon jälkeistä   rauhallisempaa vaihetta kuten  nyt Skandinaviassa ,jossa eräitä rajoittavia sääntöjä jo voidaan  asteittan helpottaa. Yhteiskunnan liikkuvuus ja ekonomiset rattaat alkavat pikku hiljaa normalisoitua.

Olen ollut pitkiä  ajanjaksoja  näinä pandemian päivinä Tanskan puolellatyttäreni ja tyttärentyttäreni luona.Hil

jaiseloa. Maskin käyttöä ulkona kaupassa käydessä tai  tarhaan  lasta viedessä. Emme ole  olleet missään erityisessä  monipäisten joukkojen tilaisuuksissa pandemian aikana. Joulukirkossa käytiin  Tanskan suomalaisten kanssa.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar