Leta i den här bloggen

torsdag 28 mars 2019

Miten siipikarja suojataan muutolintujen paluun ajan Suomessa 2019 keväällä?

Muuttolinnut tuovat kasvaneen tautiriskin - siipikarjan ulkonapitokielto alkaa

Siipikarjan ulkonapitokielto alkaa taas maaliskuun alusta ja näillä näkymin, mikäli tautitilanteessa ei kevään aikana tule merkittäviä muutoksia, kestää toukokuun loppuun saakka. Ulkonapitokielto perustuu lintuinfluenssan torjuntaan, mutta samalla torjutaan myös muita, vähemmän vakavia lintutauteja.
Kevättä pidetään meille tautien suhteen riskialttiimpana aikana, koska etelässä talvehtineet villilinnut alkavat vähitellen siirtyä tänne pohjoisen pesimäalueille ja todennäköisesti tuovat mukanaan siellä esiintyviä lintutauteja. Riski on suurimmillaan, kun linnut ensin tyypillisesti suurina määrinä kerääntyvät pelloille (mahdollisesti hyvin lähellekin tuotantotiloja), ennen kuin siitä sitten vähitellen, kelistäkin riippuen, siirtyvät pesimäalueilleen.
Ulkonapitokiellon aikana linnut tulee pitää joko sisätiloissa tai niiden ulkoilualue tulee kauttaaltaan aidata ja kattaa esimerkiksi riittävän tiheällä verkolla (silmäkoko max 25 mm). Lisäksi, jos siipikarjaa tai muita lintuja pitää ulkona maaliskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana, on siitä aina tehtävä kunnaneläinlääkärille ennakolta kirjallinen ilmoitus. Rehun ja juomaveden saanti on aina järjestettävä sisätiloissa tai sellaisessa muussa paikassa, johon luonnonvaraiset linnut eivät pääse. Lisätietoa löytyy esimerkiksi Ruokaviraston sivuilta.
Sisällä kasvatettavalla siipikarjalla normaali, hyvä tautisuojaus pitää taudit hallin ulkopuolella, kunhan osana tautisuojausta varmistetaan, että villilinnut eivät missään vaiheessa pääse kontaktiin rehujen kanssa.
Lintuinfluenssatilanne Suomessa ja pääosin Euroopassakin on kuluneen talven aikana ollut odotettua rauhallisempi. Useita H5N8-taudinpurkauksia on siipikarjalla havaittu Bulgariassa. Lähialueilta muutama H5N6-lintuinfluenssaan sairastunut merikotka on löydetty Tanskasta. Lisäksi Maailman eläintautijärjestö OIE:lle raportoitu Venäjältä useita kymmeniä H5-tyypin korkeapatogeenisia lintuinfluenssatapauksia vuonna 2018-2019.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar