Leta i den här bloggen

lördag 7 februari 2015

Ebolanvastaisessa taistelussa on uuteen vaiheeseen siirtymä käynnissä

Epidemia on tähän mennessä niittänyt lähemmä 9000 kuolonuhria.
Luvusta kuitenkin näkee, että  se ei ole kasvanut- niin kuin pelättiin- exponentiaalisesti syksystä, vaan on saatu lineaarinen  kasvukäyrä taipumaan pienempään kulmaan. Epidemia ei siis vielä ole ohi, vaan vaatii  tietyn uuden vaiheen  sen käsittelyssä.
WHO 1.2. 2015: Tapauksia ollut yhteensä 22 495. Kuolemantapauksia yhteensä   8981.

Ruotsin lääkärilehti Nr 6  mainitsee  tästä uuteen vaiheeseen siirtymästä  sivulla 201.
Michael Lövtrup. Kampen mot ebola in i ny fas   (Tekstin päivämäärä täytyy olla ennen päivää 4.2. 2015. Kts alla oleva WHO Situation rapport 4.2. 2015)
Suomennosta:
(Tammikuun) viime(isellä ) viikolla  esimmäisen kerran seitsemään kuukauteen uusien tapausten lukumäärä Länsi-Afrikassa oli  pienempi  kuin 100. WHO:n mukaan (28.1. 2015)  taistelu kuolettavaa virusta vastaan siirtyy nyt toiseen faasiin.
Nyt ei päämääränä ole ainoastaan viruksen  leviämisen jarruttaminen  vaan koetetaan saada aikaan epidemian  täysi pysähtymä, kirjoitetaan WHO:n viimeisessa ebolaraportissa.
 Tämän takia on  panostuksissa muutettu  keskiötä, fokusta, nopeasta  uusien  sairaanhoidollisten infrastruktuurien rakentamisesta  olemassaolevan kapasiteetin mitä  tehokkaimpaan käyttämiseen uusien tapausten havaitsemiseksi, näiden potilaiden  hoitamiseksi ja turvallisten  hautajaisten toimittamiseksi.
(Käännös  7.2. 2015  Lehti tuli 6.2. 2015).

Kuitenkin  uusin  WHO tieto on seuraava:
4.2. 2015  WHO mainitsee helmikuun toisesta viikosta  jälleen havaitun  tapausmäärän nousua yli sataan viikossa. (Sierra Leonessa 80 tapausta, Guineassa 39 ja Liberiassa )..

Sitaatti:  Current Situation

  • Weekly case incidence increased in all three countries for the first time this year. There were 124 new confirmed cases reported in the week to 1 February: 39 in Guinea, 5 in Liberia, and 80 in Sierra Leone.
  • Continued community resistance, increasing geographical spread in Guinea...
  • The response to the EVD epidemic has now moved to a second phase, as the focus shifts from slowing transmission to ending the epidemic. To achieve this goal as quickly as possible, efforts have moved from rapidly building infrastructure to ensuring that capacity for case finding, case...
  • Case incidence continues to fall in Guinea, Liberia, and Sierra Leone, with a halving time of 1.4 weeks in Guinea, 2.0 weeks Liberia, and 2.7 weeks in Sierra Leone. A combined total of 145 confirmed cases were reported from the 3 countries in the week to 18 January: 20 in Guinea, 8 in...



Inga kommentarer:

Skicka en kommentar